The Funky 70’s Slot

Diskopallojen säihkettä simppelissä slotissa

Diskopallot, glitter, Abba, funk, tiukat farkut, polyesteri, pitkät hiukset ja vapaa rakkaus. Muun muassa näistä tyypillisistä jutuista seitsemänkymmentäluku tunnetaan elokuvien ja TV-sarjojen kautta, vaikkei olisi tuolloin vielä edes syntynyt. Ulkoisesti ja toiminnaltaan The Funky 70’s ei jätä arvailujen varaan mistä on kyse. Rentoja viboja, diskomusaa ja ajan henkeen kuuluvia päät kääntäviä muotivillityksiä.

Tähän rentoon 70-luvun tunnelmaan voi päästä kätevästi myös slotin muodossa. The Funky 70’s on ruotsalaisen Net Entertainmentin kehittämä letkeä kolikkopeli, joka ei ota itseään turhan vakavasti. Se julkaistiin vuonna 2009, yhdessä samaan teemaan kuuluvien pelien kanssa, The Groovy Sixties ja The Super Eighties. Sarjan pari muuta kasinopeliä pyörivät vastaavasti 60-luvun ja 80-luvun tunnelmissa. Nämä pelit eroavat toisistaan vain ulkoasunsa, ääniensä ja musiikkiensa osalta. Muuten toiminnallisuus ja tekninen toteutus ovat kaikki samanlaisia.

Iästään huolimatta The Funky Seventies tuntuu edelleen tuoreelta tapaukselta, johtuen pitkälti sen tiettyyn vuosikymmeneen sidotusta teemasta. Vastaavaa fiilistä ja juuri tämän tyylistä slottia ei markkinoilla juuri ole, sillä modernit pelit pyrkivät lisäämään peleihin kaikki mahdolliset kilkkeet ja bonuspelit. Aikoinaan tämä slotti kuitenkin erosi kilpailijoistaan esitellen toimintoja, kuten ilmaispyöräytyksiä, jotka eivät vielä olleet vakiintuneet nettikasinoiden peleissä. Samoin peräti 40 voittolinjaa oli jotain tavatonta pelaajille, jotka olivat tottuneet ehkä maksimissan 20 linjaan.

The Funky 70’s sopii lyhyisiin pelisessioihin. Retroteema on toki hauska ja musiikit asiaankuuluvan letkeät. Bonuspelien ja erikoistoimintojen puute kuitenkin pidemmän päälle tekevät tästä sangen yksinkertaisen pelin ja pelkkä nostalgisuus itsessään ei kanna kovin pitkälle. Tätä kolikkopeliä kuitenkin pelataan edelleen kohtuullisen paljon, sillä se keikkuu edelleen kasinoiden peliauloissa, joskin jonon hännillä. Liekö syynä makea ulkoasu vai 70-luvun trendien uusi tuleminen.

Pelaaminen ja hauskuus

Varsinaista taustatarinaa The Funky 70’s ei tarjoa ja hyvä niin. Turha hienostelu ei sopisi näin yksinkertaiseen peliin. Helppo pelaaminen antaa mahdollisuuden lyhyisiin pelisessioihin, kun tekee mieli sujauttaa muutama euro slotteihin. Bonuspelien puutteessa pelaaminen on yksinkertaista ja se on myös helppo lopettaa kesken. Moderneissa sloteissa on usein buusteja ja bonuksia, joita voi kerryttää pidempään pelaamalla ja myöhemmin vapauttaa, kun määrätyt kriteerit on täytetty. Tämä koukuttaa ja joskus jopa pakottaa jatkamaan, sillä käytetylle ajalle ja rahalle haluaa jotain vastinetta, vaikka se olisi näennäistä.

Pelkistetyt slotit, kuten The Funky 70’s, tuo mukavaa vaihtelua kaiken kokeneelle kasinopelurille, joka haluaa välillä rauhoittua. Ruudulta löytyy viisi rullaa neljällä rivillä, eli yksi rivi enemmän mitä kolikkopeleissä on totuttu näkemään. 70-luvun fiilis näkyy joka yksityiskohdassa. Perustason symboleina pikkuvoittoja keräämässä toimivat pelikorteista tutut A, J, K ja Q.

Symbolit on höystetty monilla ikonisilla 70-luvun esineillä ja asioilla. Vanhempi polvi varmasti muistaa miesten paksupohjaiset kengät, rahisevat C-kasetit ja ajalle tyypilliset lelut, kuten See-O-Matic. Luonnollisesti ruudulla vilisevät myös säihkyvät diskopallot ja 70-luvun automallit kuten Dodge Challenger ja sekä ajalle tyypillinen suurikokoinen kotitietokoneen rohjake. Retrosta pitävät ja erityisesti 70-lukuun hurahtaneet kasinopelurit tulevat varmasti pitämään tämän kolikkopelin ulkoasusta.

40 voittolinjaa voi tuntua suurelta määrältä ja ensimmäisenä tulee varmasti mieleen, kuinka se nostaa nopeasti panoksen koon suhteettoman suureksi. Linjojen määrä ei ole onneksi kiveen hakattu, vaan pelaajalla on mahdollisuus valita jokainen voittolinja, vaikka erikseen, klikkaamalla haluttuja linjanumeroita joka pyöräytyksen välissä. Joten jos pelikassan kolkutellessa pohjaa tai muuten vain vaihtelun vuoksi tekee mieli kokeilla isommalla panoksella tiettyjä linjoja, jotka tuntuvat erityisen voitokkailta, se on tässä slotissa täysin mahdollista.

Bonukset ja erikoistoiminnot

The Funky 70’s on toiminnoiltaan sangen yksinkertainen. Bonuspeliä ei ole ja erikoispiirteet ovat rajoittuneet Wild-symboleihin sekä Scatter-merkkeihin rullilla 2, 3 ja 4. Scatter-symbolin virkaa toimittaa asiaankuuluvan tyylikäs ja katu-uskottava afro-hiuksinen diskodiiva. Kolmen Scatterin osuessa kohdalle pyöräytyksen jälkeen, pelaaja voittaa viisi ilmaiskierrosta, joiden aikana kerrytetyt voitot tuplataan. Enemmänkin näitä kierroksia olisi voinut olla houkutuksena, mutta uusia ilmaispyöräytyksiä voi ansaita yhä uudestaan niiden aikana, joka on tosin sangen harvinaista.

Wild-symbolina toimii tämän pelin logo ja se korvaa minkä muun tahansa symbolin paitsi Scatterin. Viisi villiä symbolia voittolinjalla antaa maksimivoiton, 1000 kertaa panos. Ilmaispyöräytysten aikana tämä tuplaantuu, joten maksimivoitto tästä slotista on parhaassa tapauksessa peräti 2000 kertaa panos. Bonuspelin puute voi häiritä joitain pelaajia, mutta ilmaiskierrokset korvaavat tätä. Toisaalta lisätoimintojen puuttuminen tekee pelaamisesta hyvin nopeatempoista.

Tekninen toteutus ja voitot

Peli on toteutettu vanhalla Flash-tekniikalla, jota ei juuri enää käytetä kasinopelien kehittämiseen. Nopeasti latautuva simppeli slotti sopisi täydellisesti kännykän ruudulle, mutta vanha teknologia ei ole aina täysin yhteensopiva modernien alustojen kanssa. Vaikka tämä peli toimii totta kai normaalisti verkkosivujen kautta useimmissa selaimissa, mobiiliversio ei välttämättä ole saatavilla tai siinä voi olla ongelmia, riippuen kasinon toteutuksesta tai käytetystä mobiililaitteesta.

Palautusprosentti on NetEntin peleille tyypillinen, reilut 96%. Kovin isoja voittoja tästä pelistä on turha odottaa, vaikka 2000-kertainen jättipotti on teoriassa mahdollinen ja toisi pelaajalle peräti 200 000 euroa 100 euron maksimipanoksella. Käytännössä pelataan kuitenkin muutamien eurojen panoksin ja pienten symbolien pikkuvoitot ovat moniin muihin slotteihin verrattuna kovin köykäiset.

The Funky 70’s Slot: Yhteenveto

Graafisesti peli toimii, mutta ei ole mitään erityistä. 70-luvun teema kannattelee ulkoasua. Muuten ulkonäkö ja symbolit ovat pelkistetyt, joka voi olla hyvä tai huono asia riippuen pelaajasta. Enemmän kuitenkin olisi ollut tarpeen, jotta Funky 70’s olisi noussut todelliseksi klassikoksi. Tällaisenaan se on lähinnä hauska kuriositeetti, jota on kiva kokeilla esimerkiksi bonusrahojen turvin tai huvikseen sivussa, uudempia slotteja selatessa.

Vaikka tämä kolikkopeli eroaakin hieman muusta tarjonnasta omaperäisyydellään, se on selkeäsi jäänyt ajassa jälkeen. Net Entertainment on kehittynyt yrityksenä paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana ja se näkyy myös heidän tarjoamissaan kasinopeleissä. Toteutus on tullut laadukkaammaksi, erikoistoimintoihin, tehosteisiin ja bonuspeleihin on satsattu. Lisenssipelien määrä on myös selkeästi lisääntynyt, jonka myötä laaduntarkkailuun panostetaan enemmän. Samoin slottien taustatarinaan myös kiinnitetään huomiota, eikä sitä joka kerta vain sutaista kasaan jälkiajatuksena.

Tätä kehitystä ja trendiä vasten The Funky Seventies on siis tyypillinen 2000-luvun kasinopeli, ja vuonna 2009 edusti alalle ominaista laatua ja toiminnallisuutta. Ollen perushyvä ja teemaltaan kiinnostava, muttei mitään erityisen mieleen jäävää. Pelaajat eivät vielä osanneet odottaa tämän kummempaa. Pelkistetty toteutus oli normaali osa pelikokemusta kasinoilla.

Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä kasinopelien suhteen ja nykyään halutaan jänniä kokemuksia ja vaihtelua. Peruspelien pelaaminen on usein satunnaista ja pelisessiot lyhyitä, ja tämä slotti toimii parhaiten pienenä väliviihteenä. Jos 70-luvun retroteema iskee yhtään, The Funky 70’s Slot voi antaa enemmän vastinetta ajalle ja rahalle. Muutoin tältä ei kannatta odottaa kummempia kokemuksia.

Tekniset tiedot

Kehittäjä: Net Entertainment

Julkaistu: 2009

Voittolinjoja: 40

Kolikon arvo: 0,01 – 0,50 €

Minimipanos kolikkoina per linja: 1

Maksimipanos kolikkoina per linja: 5

Maksimipanos: 100 €

Maksimivoitto: 1000x panos peruspelissä. 2000x panos ilmaiskierrosten aikana.

Ilmaispyöräytykset: Kyllä

Bonuspeli: Ei

Jackpot: Ei

Palautusprosentti: 96.50%