Panther Moon Slot

Musta pantteri pääsee valloilleen tässä Playtechin hyvin toimivassa Panther Moon slotissa, joka on myös visuaalisesti hienosti toteutettu. Tämä kolikkopeli vie pelaajan syvälle viidakkoon, purppurasävyisiin maisemiin hurjien villieläinten keskelle.Pääosassa on jo pelin nimessäkin esiintyvä pantteri, joka löytyy rullilta Wild-symbolin muodossa. Se antaa parhaimmillaan 10 000 kolikon voiton, ja maksimivoitto voi olla jopa 50 000 €. Panostustason voi säätää oman valintansa mukaan 0.15 sentin ja 750 euron välille, joten peli sopii niin satunnaiselle budjettipelaajalle, kuin myös huomattavasti rahakkaammalle pelurille.

Pelistä löytyy 15 voittolinjaa, mikä on hyvin tyypillinen määrä useimmille perussloteille. Viisi kelaa kolmessa rivissä on niin ikään tuttua kaavaa, ja siltä osin mitään uutta ei ole tarjolla. Toisaalta toimivaa, hyväksi havaittua kolikkopelien mallia on turha lähteä muuttamaan radikaalisti, jollei siihen ole hyvää syytä. Mieluummin tuttu ja turvallinen toteutus, jos taustatarina ei muuhun anna aihetta.

Tämä kolikkopeli on julkaistu vuonna 2009, eli jo lähes kymmenen vuotta sitten. Suunnittelu ja design ovat kuitenkin sen verran ajattomasti tehtyjä, ja toteutus ei nojaa huippumoderneihin temppuihin, joten slotti on piirteiltään ja toiminnoiltaan ajattoman tyylikäs. Se, pitääkö tästä vai ei, on täysin makuasia.

Pelaaminen

Slottien pelaaminen on kautta linjan tehty helpoksi, mutta poikkeuksiakin löytyy. Joskus pelin voittolinjat ja -kombinaatiot voivat olla hämäävän monimutkaisia, bonuspelit sekavia ja slotti muutenkin epämääräinen. Tällainen pelaajan koukuttaminen ylimääräisillä efekteillä ja toiminnoilla voi olla tehty joko puhtaasti tyylin ja teeman vuoksi, tai peittämään esimerkiksi normaalia huonompaa palautusprosenttia.

Panther Moon Slot ei sorru halpoihin temppuihin, vaan pelissä on keskitytty olennaiseen. Pelaajan tarvitsee vain valita panostaso, kolikon arvo ja voittolinjat, sekä napauttaa Spin-painiketta. Mahdolliset ilmaiskierrokset saa poimittua mukaan ilman kummempia temppuja, kun oikeat symbolit osuvat ruudulle. Samoin voittolinjat on niiden vähäisyyden vuoksi helppo muistaa pienen opettelun jälkeen, ja näin pelin kulkua pystyy seuraamaan vaivatta. Suurin osa slottien jännityksestä syntyy läheltä piti -tilanteista, ja jos voittolinjoja on esimerkiksi satoja, viihtymisen ja jännityksen täytyy löytyä muilla keinoilla.

Erikoistoiminnot on karsittu minimiin

Slotista kuin slotista löytyy nykyään bonuspeli tai kaksi. Panther Moonista bonuspeli on päätetty jättää pois, jollei sellaiseksi lasketa ilmaisia kierroksia, ja erillistä uhkapeliä korteilla, jossa panoksensa voi yrittää tuplata. Ilmaiskierrokset voi voittaa luonnollisesti kolmella tai useammalla Scatter-symbolilla, jota edustaa teemaan sopiva komea täysikuu. 15 ilmaiskierrosta triplatuilla voitoilla tarjoavat isoimmat voitot, mikä korvaa varsinaisen bonuspelin puuttumista. Wild-symbolina on tuimailmeinen pantteri, ja sen avulla täytetyt voittolinjat antavat voiton tuplattuna, mikä on mukava lisä peruspeliin.

Mikä tekee slotista kiinnostavan?

Suuret voitot ovat luonnollisesti iso osa slotin viehätystä, mutta palautusprosenttien ollessa kohtuullisen samoissa lukemissa pelistä toiseen, tekninen toteutus, teema, grafiikat, äänet ja erikoistoiminnot nousevat tärkeiksi tekijöiksi. Pelaamisen tulee olla viihdyttävää ja hauskaa, jotta euroja viitsii latoa menemään pidempään. Panther Moon on pelkistetty peli, jonka viehätys perustuu puhtaasti sen ulkoasuun ja ääniin.

Mikä palautusprosentti?

Palautusprosentti tässä slotissa on 95.17%, joka on Playtechin kasinopeleille keskiarvon tuntumassa, ja vaikka tätä voitokkaampiakin kolikkopelejä on tarjolla, varianssin myötä lyhyissä sessioissa voi jäädä runsaastikin voitolle. Toki myös häviöt ovat aina mahdollisia. Palautus ei kerro todennäköisyyttä jokaiselle pyöräytykselle, vaan sille, mitä miljoonat pelatut kierrokset kyseisessä slotissa ovat antaneet kymmenille tuhansille eri pelaajille yhteensä. Pieni prosentti näistä pelaajista on jäänyt voitolle.

Verrattuna esimerkiksi RAY:n raha-automaattien palautusprosentteihin, ulkomaisten yhtiöiden pelien voittomahdollisuudet ovat erittäin kilpailukykyiset. Tästä syystä moni suomalaispelaaja rekisteröityy ulkomaiselle nettikasinolle. Pelitarjonta on näissä huomattavasti laajempi, ja voitot ja voittomahdollisuudet selkeästi paremmat.

Visuaalinen ilme toimii, äänimaailma jättää kylmäksi

Graafisesti Panther Moon säväyttää tummilla sävyillään, ja musta tausta yhdistettynä värikkäisiin symboleihin on onnistunut valinta. Tunnelma on kautta linjan mystiikkaa tihkuva, ja slotti eroaa selvästi ylisöpöistä, lähes sarjakuvamaisista sloteista, joissa pääosassa ovat usein huumori, tehosteet ja liioitellut hahmot.

Symboleina ovat luonnollisesti mustan tuimasilmäisen pantterin lisäksi muut pimeän viidakon eläimet, kuten pöllö ja värikäs perhonen. Muita arvokkaampia symboleja ovat erilaiset kukat, kuten lootus. Pikkuvoitot poimitaan kotiin monista sloteista tutuilla pelikorttien symboleilla yhdeksästä ässään.

Sloteissa visuaalisen teeman ja tarinan lisäksi äänien ja musiikin tulisi tukea tätä kaikkea oikealla tavalla. Jos musiikki on tärkeässä roolissa tunnelman kannalta, sen tulisi olla tarpeeksi miellyttävää ja vaihtelevaa, jottei pelaaja ärsyynny tai kyllästy pidemmän päälle. Toisessa ääripäässä äänimaailman voi pitää hyvin yksinkertaisena, jotta voitaisi miellyttää mahdollisimman monia. Panther Moon on valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon ja jostain syystä on jättänyt musiikin tyystin pois lukuun ottamatta Gamble-peliä. Ääniä kuuluu vain pyöräytyksen aikana, ja rullien pyörähdykset ja voittoäänet on kuultu tuhansia kertoja muissa perussloteissa. Toisaalta tämä voi olla tylsää, mutta toisaalta tutut äänet eivät myöskään liiemmin häiritse.

Tummasävyinen peli ei rasita silmiä esimerkiksi pimeässä pelatessa. Samoin Panther Moonia voi pelata hyvin äänet päällä myös julkisissa paikoissa jos pelihimo iskee liikkeellä ollessa, koska musiikkia ei ole eivätkä ääniefektit häiritse. Vaikka pelkistetty toteutus äänien suhteen voi jättää jotkut pelaajat toivomaan enemmän, askeettisuus jollain tavalla sopii pelin teemaan.

Gamble -peli, jonka voi valita vapaaehtoisesti voitokkaan pyöräytyksen jälkeen, on varustettu musiikilla, joka on viihdyttävää ja mystistä, ja olisi sellaisenaan sopinut täydellisesti peruspelin taustalle. Jostain syystä näin ei ole tehty, mikä on sääli, sillä tämä sivupeli on toteutettu hyvin, ja musiikki on kuin jännittävästä elokuvasta tai tietokonepelistä.

Panther Moon Slot: Yhteenveto

Tässä slotissa on selvästi pyritty luomaan mystinen ja maaginen tunnelma. Kissaeläimet ovat tunnetusti omapäisiä, ja niistä ei aina ota selvää mitä ne haluavat. Tiikerit, leijonat ja muut villieläimet ovat olleet aina kasinoiden vetonauloja, joko oikeasti Las Vegasin malliin tai muuten pelien maskotteina. Voimakkaisiin petoihin liitetään sellaisia ominaisuuksia kuin reviirin puolustaminen ja saalistaminen, mikä on tietysti vähän sama asia kuin voittojen metsästäminen.

Vaikka Panther Moon ei koreilekaan bonuspeleillä tai erikoisilla toiminnoilla, se on onnistunut puhtaan visuaalisesti luomaan tietyllä tapaa vetoavan kokonaisuuden, jota on vaikea täysin ymmärtää, jollei itse pelaa ainakin muutamaa kierrosta. Osasyy tähän voi olla myös totutusta poikkeava musta tausta. Suurin osa sloteista tukeutuu kirkkaaseen värimaailmaan, ja kelat ovat kautta linjan valkoisia. Tummilla sävyillä värikkäästä massasta erottuva Panther Moon jää mieleen.

Tämä on myös kohtuullisen suuren varianssin omaava slotti, joten pelikassassa tulisi olla rahaa ainakin 200 pelikierrosta varten, jollei enemmänkin. Suurilla panoksilla pelatessa kassa hupenee nopeasti, joten paukkuja kannattaa säästellä. Kun Panther Moon antaa isoja voittoja erityisesti ilmaiskierrosten aikana, on pelaaminen palkitsevaa, mutta kärsivällisyyttä kuitenkin tarvitaan.

Jos ei ole täysin vakuuttunut siitä, onko Panther Moon Slot juuri itseä kiinnostava peli, kannattaa sitä testata ensin demopelissä, jolloin omaa rahaa ei tarvitse käyttää lainkaan. Useimmilla nettikasinoilla pelien testaaminen leikkirahalla on mahdollista, ja jos ei ole, sama slotti usein löytyy arvostelusivuilta esimerkiksi videon kera. Jos oikein lykästää, saattavat nettikasinot tarjota myös ilmaiskierroksia oikealla rahalla juuri toivottuun automaattiin.